Piparkakkutalo ja piparkakuista tehty hevonen ja reki.

Viime joulu

7 loka 2015 | Tunnelma & Perinteet | 0 Kommenttia

Viime joulun vietimme Pohjois-Italiassa, Bolzanossa, Etelä-Tirolin pääkaupungissa. Mieheni oli töissä Bolzanossa vuosi sitten, joten päätimme olla joulunkin siellä, Italian joulupääkaupungissa. Minullehan se sopi. Paikka oli oikea jouluparatiisi. Ihanat joulutorit täyttivät kaupungin ja joulutunnelma oli käsinkosketeltavissa, vaikka lunta satoi ensimmäisen kerran vasta tapaninpäivänä.

Meille tuli myös vieraita Suomesta ja Ranskasta, joten valmistin suomalaisen jouluaterian alusta loppuun saakka yksin. Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein aivan kaikki jouluruuat alusta alkaen itse. Valmiita suomalaisia jouluruokia ei sattuneesta syystä ollut saatavilla. Olisin mielelläni lisännyt joulupöytään myös pohjois-italialaisia jouluruokia, mutta sellaisia ei kuulemma ole, joten söimme pelkästään suomalaisia jouluruokia. Ja paljon suklaata.

Lanttulaatikosta tuli parempaa kuin Suomessa koskaan. Bolzanossa lantut olivat aivan erilaisia kuin Suomessa, olivat ilmeisesti eri lajiketta. Lantuiksi ne kuitenkin tunnisti, vaikka olivat pienempiä ja vihreämpiä kuin Suomessa ja paljon paremman makuisia raakanakin kuin suomalaiset lantut. Oikein vihanneskaupasta kävin ostamassa, jotta sain varmasti lanttuja enkä mitään muita lanttua etäisesti muistuttavia juureksia.

Etelä-Tirolissa puolet väestöstä puhuu äidinkielenään italiaa ja puolet saksaa. Hyvin harvat osaavat puhua englantia. Kielimuuri hieman hankaloitti joulun ruokaostoksia, joten menimme ostamaan ruokatarpeita netistä otettujen valokuvien kanssa. Lihakaupassa olivat ihmeissään, kun haluttiin tilata 8 kg:n kinkku. Sitä eivät pystyneet meille toimittamaan, mutta saatiin kaksi 4 kg:n kinkkua. Näissä kinkuissa ei ollut luita ollenkaan, joten olihan niissä syömistä. Paistettiin niitä melkein vuorokausi yhteen putkeen kaasu-uunissa ja tuli kyllä todella hyviä. Viime joulun jälkeen olen lopettanut lihan syömisen, joten italialaiset kinkut jäivät minun osaltani viimeisiksi.

Piparkakkujen teko osoittautui haasteelliseksi, koska sikäläinen siirappi oli huomattavasti notkeampaa kuin suomalainen. Kahden taikinan jälkeen päätin ostaa torilta piparkakkutalon ja piparkakkuhevosen rekineen. Löysästä taikinasta paistetut piparit söimme sen enempää niiden ulkonäköä miettimättä.

Joulutorttujen teko onnistui kaupasta ostetulla lehtitaikinalla ja luumuhillolla. Tortuistakin tuli paremman makuisia kuin suomalaisista valmistaikinoista tehdyistä tortuista. Luumuhillo oli violettia, eikä ruskeaa niin kuin suomessa ja se maistui aivan ihanalle. Viime joulun joulutorttuja on kyllä ikävä.

Vaikka joulu Italiassa olikin ikimuistoinen, niin mikään ei voita suomalaista joulua. Tänä vuonna joulunodotus on vielä tavallistakin ihanampaa, koska yhden ”skipatun” joulun jälkeen meille tulee taas kotijoulu!

Otsikkokuvassa on torilta ostetut piparkakkuaarteet.

Bolzanon joulutori.

Bolzanon joulutori

Bolzanon joulutoritunnelmia.

Joulutoritunnelmia 

Bolzanon joulutoritunnelmia.

Joulutoritunnelmia 

Bolzanon joulutoritunnelmia.

Joulutoritunnelmia 

Restaurant pizzeria Aida, Bolzano Italia.

Yksi kaupungin parhaista pizzaravintoloista

Punaisia joulupalloja roikkuu puussa, Bolzano Italia.

Joulutorien tunnelmaa

Joulupaketein koristeltu talo Bolzanon keskustassa.

Joulupaketein koristeltu talo keskustassa 

Joulukalenteritalo Bolzanon keskustassa.

Joulukalenteritalo Bolzanon keskustassa

Joulukalenteritalo bolzanon keskustassa, ensimmäinen luukku avattuna.

Joulukalenteritalon ensimmäinen luukku avattuna

Jouluhuone Scaligeron linnassa Malcesinessa, Gardajärven rannalla, Italiassa.

Jouluhuone Scaligeron linnassa Malcesinessa, Gardajärven rannalla

Scaligeron linnan joulutunnelmaa Gardajärven rannalla, Italiassa.

Scaligeron linnan joulutunnelmaa

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.