Punaviinikakku on kuivakakku, jonka makuina maistuvat tumma suklaa ja punaviini.

Punaviinikakku

18 elo 2011 | Kakut | 0 Kommenttia

Tämä punaviinikakku on aivan ihana joulunajan kahvipöydän herkku! Kakku kestää myös pakastamisen, joten tätä voi ja kannattaa tehdä vierasvaraksikin. Toistaiseksi kaikki, joille olen tätä kakkua tarjonnut, ovat tykänneet siitä oikein kovasti. Resepti on kirjasta Syystunnelmia ja joulun odotusta.

 

Punaviinikakku

200 g voita

2,5 dl sokeria

4 kananmunaa

3,5 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl kanelia

2 tl kaakaojauhetta

1 dl tummasuklaarouhetta

2 dl punaviiniä

Voitele ja jauhota 2 litran kakkuvuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään. Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri toisessa kulhossa. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan voivaahtoon koko ajan vatkaten. Lisää punaviiniä joukkoon vähän kerrallaan vuorotellen jauhoseoksen kanssa. Kääntele valkuaisvaahto joukkoon viimeiseksi. Paista 180 asteessa 1 tunti. Halutessasi koristele tomusokerilla.

Kakun voi toki tehdä margariinilläkin, mutta kun kerran tälle kalorilinjalle on lähdetty, niin sama se on laittaa voita. Tällöin kakusta tulee juuri niin täyteläinen kuin kuuluukin. Punaviini voi olla alkoholillista tai alkoholitonta. Olen kokeillut molemmilla ja hyvää on tullut kumminkin päin. Myöskään punaviinin laadulla en ole huomannut suurta eroa. Itse tykkään eniten täyteläisistä punaviineistä, joten sitä olen laittanut kakkuunkin (tuleepahan loppupullokin juotua, kun on mieleistä viiniä).

Tein tänään kaksi kakkua. Toinen menee pakastimeen ja toinen parempiin suihin. Ja voi mahdoton kun on hyvää!! Kakku on tottakai hyvää heti tuoreeltaankin, mutta parasta se on parin päivän kuluttua leipomisesta. Eli kannattaa malttaa odottaa!

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.