Kuohkea juustovaahto kaakaolla kuorrutettuna vuoassa ja jälkiruokakulhossa.

Kuohkea juustovaahto

20 syys 2020 | Jälkiruoka, Kakut | 0 Kommenttia

Lapsuudenkodissani jouluaaton päivällisellä syötiin aina jälkiruoaksi luumukiisseliä kermavaahdolla. Olen pitänyt tästä perinteestä melko hyvin kiinni, mutta viime vuosina olen alkanut lipsua ja kokeilla välillä jotain muitakin jälkiruokia. Luumukiisseliä kermavaahdolla täytyy jouluna saada jossain vaiheessa, mutta se pääaterian jälkiruoka voi meillä olla nykyään joku muukin. Testasin nyt tätä ajatellen kuohkeaa juustovaahtoa hieman muunnellulla Kotilieden Suuren Joulukirjan reseptillä ja tästä tuli todella hyvää. Olen aika varma, että meillä syödään tätä jouluaattona. Erinomaisen maun lisäksi tässä jälkiruoassa on hyvää myös se, että se tehdään jääkaappiin odottamaan jo edellisenä päivänä. Reseptin määrästä riittää hyvänkokoinen annos noin kuudelle hengelle ja resepti on helppo kaksinkertaistaa, sillä pohjan pumpulikakkua tulee jo valmiiksi kaksinkertaiseen määrään jälkiruokaa. Mikäli jälkiruoan haluaa tehdä yksinkertaisena, eikä välitä ylijäävästä pumpulikakusta, voi kakkua tehdä puolikkaan annoksen pieneen vuokaan. Jälkiruoka on kauneimmillaan suorareunaisessa, lasisessa kulhossa. Koska en omista sellaista, tein juustovaahdon lasiseen uunivuokaan.

 

Kuohkea juustovaahto

½ annosta valmista pumpulikakkua

kostutus:

1 ½ dl kylmää vahvaa kahvia

4 rkl konjakkia (ei välttämätön)

täyte:

4 kananmunan keltuaista

4 rkl sokeria

100 g Irish cream & coffee -rahkaa

200 g vaniljanmakuista tuorejuustoa

200 g ranskankermaa

2 tl sitruunan raastettua kuorta

koristelu:

1 rkl tummaa kaakaojauhetta

Paloittele kakku tilavuudeltaan 2 litran lasikulhon pohjalle. Kostuta kakkupalat kahvilla, jonka voit maustaa konjakilla. Pese sitruuna huolellisesti. Raasta ohut pintakuori mausteeksi. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Sekoita mukaan rahka, tuorejuusto ja ranskankerma. Lisää seokseen sitruunankuoriraaste. Kaada seos kakkupalojen päälle. Anna maustua kylmässä yön yli. Siivilöi kaakaojauhe jälkiruoan pinnalle juuri ennen tarjoilua.

Pumpulikakku

½ dl kaakaojauhetta

1 ½ dl sokeria

2 dl kermaa

120 g voita tai margariiniä

1 dl sokeria

2 kananmunaa

4 dl vehnäjauhoja

1 ½ tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

Sekoita kaakaojauhe, 1 ½ dl sokeria ja kerma. Kuumenna seos. Jäähdytä.

Vaahdota voi ja 1 dl sokeria. Lisää munat yksitellen. Sekoita. Lisää jäähtynyt kaakao-kermaseos. Lisää vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja vaniljasokeri. Kaada taikina voideltuun, korppujauhettuun kakkuvuokaan. Kypsennä 175 asteessa noin tunti. (Kiertoilmauunissa riitti 45 minuuttia.)

Kuohkea juustovaahto lasivuoassa.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.