Suklaakuorrutettu konjakkinen suklaakakku

Konjakkinen suklaakakku

17 marras 2013 | Kakut | 0 Kommenttia

Tämä suklaakakku on ehdottomasti leipomieni kuivakakkujen TOP2:ssa yhdessä punaviinikakun kanssa. Molempien ohjeet ovat kirjasta Syystunnelmia ja joulun odotusta

 

Suklaakakku

3 dl maitoa

1 dl sokeria

1 dl kaakaojauhetta

180 g voita

2 dl sokeria

2 rkl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

5 dl vehnäjauhoja

3 kananmunaa

3 rkl konjakkia

Kuorrute

3 rkl vahvaa kahvia

2 rkl voita

2 rkl kaakaojauhetta

1 tl vaniljasokeria

2-3 dl tomusokeria

Kiehauta maito, sokeri ja kaakao ja jäähdytä. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat voisokerivaahtoon yksitellen, lisää kananmunien välissä osa jauhoseoksesta taikinaan. Vatkaa taikinaan jäähtynyt kaakaomaitoseos vähän kerrallaan vuorotellen lopun jauhoseoksen kanssa. Mausta taikina lopuksi konjakilla. Paista kakku korppujauhotetussa vuoassa 170 asteessa noin tunnin ajan. Kumoa vuoasta jäähtyneenä.

Kuorrute: Sulata voi kuumaan kahviin. (Jouduin käyttämään mikrossa välillä, koska voi viilensi kahvia eikä voi sulanut kokonaan kahvin joukkoon.) Sekoita joukkoon kaakao, vaniljasokeri ja tomusokeri. Levitä kuorrute notkeana kakun pinnalle.

Nautiskele!

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.