Jouluinen täytekakku marsipaanikuorrutuksella ja vaaleanpunaisilla marengeilla koristeltuna.

Joulukakku

13 syys 2016 | Kakut | 0 Kommenttia

Joulureki on viimeinkin heräämässä horroksestaan. Joulunautiskelua on tänäkin vuonna harrastettu yllinkyllin, mutta tapahtumat eivät vaan ole päässeet blogiin saakka. Tämän vuoden joulukohokohta oli viime kevään New Yorkin matka, jolloin kävin kahdessa joulukaupassa ihastelemassa amerikkalaisia joulutavaroita. Olin innoissani, onnellinen, mykistynyt, eikä minua meinannut saada kaupasta pois. Aito, amerikkalainen blingbling upposi minuun juuri niin kuin olin aavistellutkin.

100-yötä-jouluun-päivä lähestyy hurjaa vauhtia, eikä siihen ole enää kuin 2 yötä. Tätä jouluttajien merkkipäivää voisikin juhlistaa vaikkapa joulukakulla, jonka reseptin löysin viime vuoden Kotivinkin numerosta 22. Resepti on lähes passeli sellaisenaan, mutta ohjeesta poiketen kakkua kannattaa kostuttaa jollain ennen kuorruttamista. Kostuttamiseen voisi sopia glögi, marjamehu tai jopa likööri tai konjakki vedellä laimennettuna. Lievää kuivuutta lukuunottamatta kakku sai raadilta erinomaiset arviot.

 

Joulukakku

200 g huoneenlämpöistä margariiniä tai voita

2,5 dl fariinisokeria

3 kananmunaa

50 g rouhittua valkosuklaata

1 dl mantelirouhetta

1 dl kuivattuja karpaloita

3 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

2 tl vaniljasokeria

1 tl kanelia

0,5 tl inkivääriä

0,5 tl neilikkaa

0,5 tl pomeranssinkuorta

1,5 dl sileää hilloa

500 g sokerimassaa tai 400 g marsipaania

1,5 dl tomusokeria

vaaleanpunaisia marenkeja tai piparminttukarkkeja

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon kananmunat yksitellen vatkaten. Sekoita suklaa, mantelit, karpalot, jauhot, leivinjauhe ja mausteet huolellisesti sekaisin. Kääntele seos muiden aineiden joukkoon. Kaada taikina pinnoitettuun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 23 cm). Paista 175 asteessa n. 50 minuuttia. Älä paista liikaa, ettei kakusta tule kuiva. Anna jäähtyä kokonaan.

Levitä hillo kakun päälle ja sivuille. Lämmitä sokerimassa käsien välissä. Ripottele tomusokeria työtasolle ja kaulimen päälle. Kauli sokerimassa tasaiseksi levyksi ja nosta se kaulimen avulla kakun pinnalle. Leikkaa ylimääräiset reunat pois ja taittele sokerimassa siististi kakun alle. Koristele rouhituilla marengeilla tai piparminttukarkeilla.

Jouluinen täytekakku, päällystetty marsipaanilla, koristeena vaaleanpunaisia marenkeja.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.