Friends with Kids elokuva.

Friends with Kids

29 kesä 2012 | Elokuvat | 0 Kommenttia

Joulutunnelman luomiseen ei useinkaan paljoa tarvita. Eilen pääsin joulufiilikseen elokuvateatterissa, kun kävin katsomassa komedian Friends with Kids. Vaikkei elokuva varsinaisesti joululeffa ollutkaan, piipahdettiin siinä joulussa pariinkin otteeseen ja sehän minulle riitti. Tarina oli leppoisa ja ennalta-arvattavissa. Ystävykset Jason ja Julie seuraavat muiden ystäviensä perhe-elämää järkyttyneinä ja päättävät hankkia lapsen, jotta välttäisivät väistämättömän eron, joka muille näyttää pikkuhiljaa hiipivän lasten saamisen jälkeen. Yllätyksettömyydestään huolimatta tai juuri siitä johtuen elokuva oli todellinen aivot-narikkaan-leffa, jonka parissa romanttisen komedian ystävä rentoutuu takuuvarmasti. Ainoan miinuksen antaisin naispääosan esittäjästä. Joku muu näyttelijä olisi sopinut rooliin paremmin kuin Jennifer Westfeldt, joka oli myös kirjoittanut ja ohjannut elokuvan. Mutta silti, suosittelen!

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.