Joululehtiä 2015 sekä Fazerin sininen Winter suklaalevy.

Christmas starts here!

21 loka 2015 | Lehdet | 0 Kommenttia

Tämän vuoden ensimmäiset joululehdet on nyt haettu kaupasta. Mukaan lähti tänään ilmestynyt Kaikkien aikojen joulu, brittilehti The Christmas Magazine ja Fazerin uusi joulusuklaa, joka on parasta joulusuklaata, mitä olen koskaan maistanut. Kaikkien aikojen joulu on aina ollut lempparijoululehteni tunnelmansa vuoksi. Vaikken ottaisi lehdestä yhdään jouluvalmisteluideaa käyttöön, niin silti siitä saa aina irti kaikista parhaan joulutunnelman.

Tämänkin vuoden lehti on jaettu kolmeen osioon: wanhan ajan jouluun, perheen jouluun ja nautiskelijan jouluun. Vanhanaikaisessa talossa asuvana joulunautiskelijana ensimmäinen ja viimeinen lehden osio kolahtavat minuun eniten. Wanhan ajan joulussa on ohje kauniisiin paperitähtiin, joita aion tehdä talon täyteen. Nautiskelijan joulun puolella on juttu päätoimittaja Anneli Myllerin omasta joulukodista. Hänen joulukuusestaan nappaan kauan kaivatun idean omaan joulukuuseeni. Meillä on kolme kissaa, joten tavalliset joulukuusennauhat eivät tule kuuloonkaan, koska kissat tykkäävät maistella niitä vähän turhan innokkaasti. Annelin kuusessa on nauhoina kauniita kangasnauhoja ja sellaiset eivät ainakaan meidän kissoja kiinnosta. Lehdessä on myös lumoava juttu New Yorkin joulusta. Joskus, vielä joskus menen käymään New Yorkissa joulun alla. Ehkä ensi vuonna.

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *